Wedgepelin mestari James Ridyard jakoi ammattitaitoaan PGA:n jäsenille

James Ridyard kävi kouluttamassa Suomen PGA:n jäseniä tällä viikolla Helsingissä.

Maailman parhaiden golfvalmentajien Suomen-vierailut jatkuivat tällä viikolla, kun englantilainen James Ridyard oli kouluttamassa PGA:n jäseniä wedgepelin saloihin. Suomessa on viimeisen vuoden aikana saatu nauttia niin Chuck Cookin kuin Phil Kenyoninkin vierailuista, ja Ridyardin visiitti oli luonteva jatkumo tähän putkeen.

Wedge Matrix -konseptin luonut Ridyard on tutkinut vuosikaudet wedgepelin lainalaisuuksia, ja hän on tällä hetkellä yksi Euroopan parhaista wedgepelin asiantuntijoista. Ridyardin osaamiseen luottavat myös monet Euroopan Tourin huippupelaajat, kuten Francesco Molinari, Ross Fisher, Matteo Manassero ja Oliver Wilson.

Ridyard tie lähipelivalmentajaksi alkoi käytännössä vuoden 2010 Dunhill Links -turnauksesta, josta hänellä on hauska tarina kerrottavanaan.

”Olin pelaajan apuna rangella, ja yhtäkkiä hän kysyi minulta apua lähipeliinsä. Siinä vaiheessa minä ikään kuin panikoin, ja sanoin hänelle, että en tee lähipelivalmennusta ollenkaan. Totta kai opetin lähipeliä, mutta en kokenut, että olisin osannut antaa hänen tasoiselleen pelaajalle mitään hyödyllisiä vinkkejä siinä tilanteessa”, Ridyard muistelee lähes kymmenen vuoden takaista hetkeä.

Tuo hetki oli kuin potku Ridyardin takapuoleen, ja sen jälkeen hän käytti useita vuosia vastausten etsimiseen. Hän on tutkinut wedgepeliä monelta eri kantilta, ja hän myös korostaa, että teknisten apuvälineiden kehityksen myötä asioiden selvittäminen on helpottunut.

”Tein paljon yhteistyötä huippupelaajien kanssa, jolloin pääsin näkemään läheltä, miten he liikuttivat kehoa ja mailaa, ja miten heidän pallonsa käyttäytyivät. Mutta jos olisin ollut samassa tilanteessa 20 vuotta sitten, niin en missään nimessä olisi voinut tutkia asioita niin tehokkaasti kuin tänä päivänä, kiitos näiden jatkuvasti kehittyvien apuvälineiden”, Ridyard sanoo suoraan.

Kaksipäiväisen Helsingin-vierailunsa aikana Ridyard keskittyi avaamaan wedgepelin perusteita sekä teoriassa että käytännön harjoitteiden kautta. Hän oli mielissään koulutukseen osallistuneiden aktiivisesta roolista.

”Näissä koulutuksissa ei koskaan tiedä, kuinka ne lähtevät liikkeelle, mutta minun on pakko nostaa hattua tälle porukalle, sillä saimme aikaiseksi todella hyviä keskusteluita.”

Koulutukseen osallistunut Heini Haapala nautti täysin siemauksin Ridyardin esiintymisestä, ja kahden päivän aikana Haapala oli poiminut monia mielenkiintoisia asioita Ridyardin opetuksista.

”Hänellä on esimerkiksi sellainen ajatus chippilyönneissä, että molemmat kyynärpäät pitäisi olla hieman koukussa. Ranteiden käyttö on myös todella vähäistä, mikä pisti silmään”, Haapala kertoo havainnoistaan.

Maailman huippuvalmentajien saaminen Suomeen ei ole mikään helppo homma, sillä heidän aikataulunsa ovat todella tiukkoja. PGA:n koulutustoimikunta on kuitenkin tehnyt erinomaista työtä, ja Suomessa on viime aikoina nähty kovia kansainvälisiä esiintyjiä.

PGA:n järjestämät koulutukset osuvat yksiin myös Suomen Golfliiton tavoitteiden kanssa, sillä Golfliitto korostaa kilpagolfstrategiassaan kovaa vaatimustasoa, joka vastaisi maailman Top 50 -tasoa. Suomen PGA:n toiminnanjohtaja Teemu Laakso näkee huippuvalmentajien Suomi-visiiteissä paljon hyvää nimenomaan vaatimustason näkökulmasta.

”Haluamme tukea suomalaista kilpagolfvalmennusta ja tuoda tänne näitä kavereita, jotka tekevät töitä maailman top 50 -pelaajien kanssa. Se vie samalla suomalaista valmennusosaamista eteenpäin”, Laakso korostaa.

Kovia kansainvälisiä nimiä nähdään Suomessa jatkossakin, sillä joulukuun 11.-12. päivänä järjestettävän PGA Summitin pääesiintyjiksi ovat tulossa ruotsalainen Henrik Lundqvist ja ranskalainen Emmanuel Spies. Lundqvist tulee esittelemään Gears-nimistä uutta 3D-laitetta, ja biomekaniikan ammattilainen Spies tuo siihen oman ammattitaitonsa mukaan.

”Lundqvistin ja Spiesin lisäksi PGA Summitissa nähdään myös e-urheilun puolella mainetta niittänyt urheilupsykologi Mia Stellberg. Hänellä tulee varmasti olemaan uudenlainen näkökulma mentaalivalmennuksen puolella”, Haapala lupaa.

Kategoriassa Ajankohtaista