Mikko Ilonen vetäytyy ammattilaiskentiltä
Suomen menestynein ammattilaisgolfari Mikko Ilonen on tänään ilmoittanut lopettavansaaktiiviuransa kilpapelaajana. Ilosen päätös syntyi kuukausia jatkuneen kokonaisvaltaisenpohdinnan tuloksena. Päätökseen vaikuttivat ennen kaikkea perheeseen ja muuhunsosiaaliseen elämään liittyvät asiat sekä tulevaisuuden mahdollisuudet.
”Viime marraskuussa pelatun World Cupin jälkeen tein tietoisen ratkaisun, että otanetäisyyttä golfiin kauden päätteeksi. Tauon aikana olen keskittynyt perheeseen ja omaanhyvinvointiin. Olen käyttänyt ajan hyvin, nauttinut kunnon talvesta ja palannut lapsuudenharrastusten, hiihdon ja lumilautailun, pariin. Laatuaika vaimoni ja kahden lapsen kanssaon merkinnyt minulle paljon, ja olen ymmärtänyt, etten halua priorisoida muitavelvollisuuksia perheeni edelle”, toteaa Mikko viimeisen reilun kolmen kuukauden tauonpohjalta.
Mikko on pelannut ammattilaisena Euroopan Tourilla vuodesta 2001. Historiallisen vuoden2000 The Amateur Championshipin mestaruuden lisäksi Mikko on voittanut viisi kertaaEuroopan Tourilla kaikkiaan 398 pelaamassaan kilpailussa. Ilosen uran paras vuosi oli 2014,jolloin hän voitti kaksi kilpailua ja sijoittui jaetulle seitsemännelle sijalle US PGAChampionshipissä. Kauden 2014 menestys nosti hänet parhaimmillaan maailmanrankingin sijalle 37.
”Ammattilaisurheilijana, niin golfissa kuin muissakin lajeissa, täytyy olla välillä erittäinitsekäs. Olen ollut itsekäs viimeiset kaksikymmentä vuotta, joten nyt on minun aikanihuolehtia muista niin kuin he ovat huolehtineet minusta. Olen erittäin kiitollinen kaikesta,mitä golf on minulle antanut, mutta nyt haluan keskittyä antamaan takaisin niille, jotka ovatminua tukeneet ja myös ylipäätään koko lajille”, Mikko toteaa.
Mikko ottaa nyt hieman aikaa, jotta hän voi virallisesti lopettaa ammattilaisuransa, muttalajia hän ei suunnittele jättävänsä.
”Olen vakuuttunut, että minun päätökseni vetäytyä ammattilaiskentiltä ei ole minkäänaikakauden loppu, vaan sen sijaan se on jonkun uuden ja jännittävän alku. Golf onintohimoni ja olen päättänyt löytää tapoja, joilla voin auttaa lajin kehitystä ja erityisestisuomalaisia juniorigolfareita. Odotan todella innolla jatkoa ja mitä tulevaisuus tuotullessaan. Toivon että voin inspiroida nuoria poikia ja tyttöjä Suomessa sekä ulkomailla,jotta he voivat saavuttaa tavoitteensa golfissa ja elämässä.”
”Haluan vielä kiittää kaikkia minun lähipiirissäni olevia ihmisiä sekä kaupallisiayhteistyökumppaneita, jotka ovat tukeneet minua vuosien varrella. Odotan että pääsemmetekemään hienoja asioita yhdessä myös tulevaisuudessa”, lopettaa Mikko.
Mikon uraa lyhyesti: Mikko Ilonen (s. 1979) on Suomen kautta aikojen menestyneingolfari. Hän on tehnyt golfmaailmassa historiaa kolme kertaa. Vuonna 2000 Ilosesta tuliensimmäinen ja samalla ainoa suomalaisgolfari, joka on voittanut vuodesta 1885 pelatunThe Amateur Championshipin. Ilonen on myös ensimmäinen suomalainen, joka onvoittanut Euroopan Tourilla, kun hän oli paras Indonesian Openissa 2007. Kolmanneksi,vielä samalla kaudella 2007 Ilonen murtautui ensimmäisenä suomalaisena maailmanrankingissa sadan parhaan joukkoon. Parhaimmillaan hän oli maailmanlistalla sijalla 37.kaudella 2014.
Mikko on voittanut kaikkiaan viisi kertaa Euroopan Tourilla uransa aikana. IndonesianOpenin lisäksi hän voitti Scandinavian / Nordea Mastersin vuosina 2007 ja 2013 sekä IrishOpenin ja Volvo World Match Play Championshipin kaudella 2014. Euroopan Tourilla Ilonenon pelannut kaikkiaan 398 kilpailussa.