Mikko Ilosesta Suomen PGA:n kunniajäsen
Suomen kaikkien aikojen menestyneimmälle kilpagolfarille Mikko Iloselle on tällä päivämäärällä myönnetty ammattilaisgolfjärjestö Suomen PGA:n kunniajäsenyys. Asiasta päätti PGA:n syyskokous torstaisessa kokouksessaan.
Suomen PGA:n kunniajäsenyys on aiemmin myönnetty PGA:n perustajajäsenille Sigurd Nyströmille ja Juhani Hämäläiselle, Suomen Challenge Tour -kilpailuiden promoottoreina toimineille Pauli Pesoselle ja Göran Stubbille, sekä Imatralla syntyneelle mutta Ruotsia edustaneelle Jarmo Sandelinille, joka pelasi Euroopan joukkueessa vuoden 1999 Ryder Cupissa. PGA:n kunniapuheenjohtajuus on myönnetty Asko Arkkolalle.
Ensi viikolla 40 vuotta täyttävä Ilonen lopetti menestyksekkään kilpagolfuransa aiemmin tänä vuonna. Uransa aikana Ilonen voitti viisi Euroopan-kiertueen osakilpailua. Ensimmäinen voitoista tuli vuonna 2007 Indonesiasta, ja uran viimeistä voittoaan Ilonen pääsi juhlimaan vuonna 2014, kun hän voitti kovatasoisen Volvo World Match Play Championshipin.
Vuosien ajan suomalaisen kilpagolfin suurimpana tähtenä loistanut Ilonen oli parhaimmillaan maailmanlistalla sijalla 37. Ilonen pelasi uransa aikana yhteensä 14 major-kilpailua, joista paras saavutus oli vuoden 2014 PGA Championshipin seitsemäs sija. Hän edusti Suomea myös Rion olympialaisissa.
Lahdesta kotoisin oleva Ilonen on ollut Suomen PGA:n jäsen vuodesta 2001 lähtien.