SUOMEN PGA RY
PROFESSIONAL
GOLFERS´
ASSOCIATION
Uutiset
Tero Kumpulainen PGA:n puheenjohtajaksi 

Tero Kumpulainen
Tero Kumpulainen

Ammattilaisgolfjärjestö Suomen PGA ry valitsi syyskokouksessaan järjestön uudeksi puheenjohtajaksi espoolaisen Tero Kumpulaisen. Suomen PGA:n puheenjohtajana vuodesta 2008 asti toiminut Mika Walkamo ei enää asettunut ehdolle puheenjohtajaksi. 

Kumpulainen, 51, on tehnyt työuransa urheilumarkkinointialalla, ja hän oli myös järjestämässä vuosina 2005-2011 Talissa pelattua naisten Euroopan-kiertueen kilpailua, Finnair Mastersia. Kumpulaisen oma lajitausta ulottuu 80-luvulle saakka, ja golf on edelleen tärkeä harrastus koko viisihenkiselle perheelle. 

Valinnastaan Suomen PGA:n puheenjohtajaksi Kumpulainen on totta kai iloinen. 

”Otan tämän puheenjohtajuuden vastaan nöyrillä mielin ja samalla innostuneena. Golf on hieno laji, ja tämä on hieno kunnianosoitus tulla valituksi PGA:n puheenjohtajaksi”, Kumpulainen sanoo. 

Kumpulainen on ollut Suomen PGA:n hallituksessa kolme vuotta, jonka aikana hän on nähnyt aitiopaikalta suomalaisen golfin kehitystä. Hänellä on selkeä näkemys siitä, mikä on PGA:n rooli suomalaisessa golfissa. 

”PGA:n rooli on tähänkin asti ollut kohtalaisen hyvä, mutta haluan edelleen terävöittää sitä. Terävöittämisellä tarkoitan yhteistyötä eri tahojen kanssa, mutta myös PGA:n omaa roolia. PGA:n pitää olla terävämpi suomalaisen golfin markkinoinnissa. Yhtenä keinona haluaisin nähdä PGA-opettajien aktiivisemman läsnäolon uusien pelaajien uran alkutaipaleella”, Kumpulainen linjaa.

 

(Suomen PGA ry 13.12.2018)
«« Edelliselle sivulle


TOURIT

Sivujen tuotanto: golfpiste.com