SUOMEN PGA RY
PROFESSIONAL
GOLFERS´
ASSOCIATION
Uutiset
PGA:n mestaruuskilpailu alkoi kenttäennätyksellä 

jyry peltomäki demonstroi uutta puttiotettaan
Jyry Peltomäki demonstroi uutta puttiotettaan
Suomalaiset ammattilaispelaajat ovat loppukauden aikana ryhtyneet remontoimaan kotimaisten kilpakenttien kenttäennätyksiä. Neljä viikkoa sitten Thomas Sundström ja Panu Kylliäinen pelasivat Kymen Golfissa 64 (-8), viime sunnuntaina Janne Martikainen tehtaili Katinkulta Golfin kenttäennätykseksi 65 (-7) ja tänään Nordcenterin Fream-kentän ennätys parani lyönnillä, kun Jyry Peltomäki käytti PGA:n mestaruuskilpailujen avauskierroksella vain 65 lyöntiä (-7). Aikaisempi ennätys 66 oli Janne Martikaisen käsialaa, joka oli myös tehty samassa kilpailussa kolme vuotta sitten.

Peltomäki aloitti kierroksensa loistavasti pelaten ensimmäiset seitsemän reikää viisi alle parin. Birdiet syntyivät väylille 2, 6, 7, 13 ja 18, joiden lisäksi korttiin merkittiin yksi eagle, kun chippi upposi kolmannen viheriön reunalta. ”Uusi puttigrippi alkoi vihdoinkin toimimaan,” kommentoi Peltomäki, joka on Kotkan FGT:n osakilpailusta lähtien putannut canadalaisen pro:n Paul Runyanin kehittelemällä otteella, jossa molemmat ranteet ovat 45 astetta auki.

Toisen sijan jakavat viisi lyöntiä Peltömäestä jäänenä Sakari Aho, Henri Salonen ja Thomas Sundström tuloksella 70 (-2). Mestaruutta puolustava ja tiistain pro-amin voittanut Panu Kylliäinen on vasta 28. sijalla pelattuaan ulos menossa peräti seitsemän yli parin päätyen tulokseen 81.

Senioreiden sarjassa Keimola Golfin pro Urpo Kuukauppi pitää tasaisen kilpailun kärkisijaa pelattuaan 77 (+5). Viime vuoden mestari Jouni Laine lymyilee vain kaksi lyöntiä Kuukaupista kolmannella sijalla.

Naisten sarjaa ei peruutusten myötä tänäkään vuonna pelata.

 
Tulokset, 18/54 (par 72):  Sivun alkuun

1 Peltomäki Jyry-Jussi 65
2 Aho Sakari 70
2 Sundström Thomas 70
2 Salonen Henri 70
5 Kivilompolo Lassi 71
5 Mäkitalo Jaakko 71
7 Lehtinen Mika 72
7 Karhu Ville 72
9 Valo Markku 73
9 Pasanen Ari 73
9 Karjalainen Toni 73
12 Peltomäki Juha-Pekka 74
12 Eriksson Stefan 74
14 Soikkeli Jarkko 75
14 Louhio Markku 75
16 Martikainen Janne 76
16 Aitala Kalle 76 16 Saari Jani 76
 

(Suomen PGA ry 11.9.2003)
«« Edelliselle sivulle

Lisätietoa

TOURIT

Sivujen tuotanto: golfpiste.com