SUOMEN PGA RY
PROFESSIONAL
GOLFERS´
ASSOCIATION
Uutiset
SUOMEN PGA PALKITSEE 

Tapio Pulkkasesta äänivyöryllä Vuoden pelaaja.

 Golfin virallisella maailmanlistalla suomalaisista ykköseksi noussut Tapio Pulkkanen on Suomen PGA:n Vuoden pelaaja. Challenge Tourilla näyttävän kauden pelannut Pulkkanen sai pelaavien ammattilaisten äänestyksessä täydet 100 % äänistä.

 

Kauteen mahtui yksi voitto ja kolme kakkostilaa. Ne riittivät Road to Omanin, Challenge

Tourin rankingin, kärkipaikkaan. Menestyksen myötä Pulkkanen on käynnistänyt kauden

2018 European Tourilla, maanosan pääkiertueella. Ammattilaispelaajilta saatu tunnustus tuntui hyvältä.

”Tuntuu totta kai huikealta. Paras kausi toistaiseksi, mutta nälkä vain kasvaa koko ajan.” Kaudelle 2018 asetetuista tavoitteista yksi on ylitse muiden.

”Tällä hetkellä eniten kiinnostaa European Tourin kilpailun voitto.” Kotimaisessa kilpagolfissa Pulkkanen näkee paljon menestyspotentiaalia.

”Suomessa on hyviä kokeneita ammattilaisia ja sen lisäksi nuorempaa kaartia ajamassa itseään läpi. Hyvä tilanne!”

 

TOMMI NOUSIAISESTA VUODEN VALMENTAJA

 

Vuoden valmentajaksi PGA:n opettavat ammattilaiset äänestivät Pulkkasen kanssa vuodesta 2000 yhteistyötä tehneen Tommi Nousiaisen.

 

”Tunnustus lämmittää tietysti mieltä”, Kymen Golfin toiminnanjohtajanakin pitkään toiminut Nousiainen sanoo. ”Valmentajan osana on kuitenkin aina taustalla pysytteleminen. Minäkin pystyn antamaan Tapiolle vain tukeni ja asiantuntemukseni, en lyömään yhtään lyöntiä hänen puolestaan.”

 

Nousiaisella on selkeä käsitys Pulkkasen uuden tulemisen eväistä.

 

”Tapiolla oli hyvä suunnitelma kauteen valmistautumisessa. Talven leirit nurmella ja wedgepelin tunnollinen hiominen kantoivat hedelmää.”

 

Pari välivuotta eivät saaneet Nousiaista ja Pulkkasta menettämään uskoa omaan tekemiseen.

 

”Kehitystä on koko ajan tapahtunut, vaikka se ei aina tuloksissa näkynyt. Olemme edenneet yhdessä laaditun pitkän tähtäimen suunnitelman mukaan.”


MUUT PALKITUT

 

PGA Suomi -palkinto myönnetään suomalaisen ammattilaisgolfin eteen tehdystä merkittävästä työstä. Vuonna 2017 palkinnon saa kotimaisia opettavia ja pelaavia ammattilaisia monipuolisesti palveleva, eurooppalaisellakin mittapuulla laadukkaat harjoitteluolosuhteet tarjoava Planmeca Golf Areena.

 

”Tuntuu erittäin hyvältä”, tunnustaa Pekka Löfman Planmeca Golf Areenasta. ”Olemme iloisia siitä, että pidimme kiiinni alkuperäisesti ajatuksestamme, jossa lähipelialueista haluttiin tehdä niin hyvät kuin se ylipäätään on mahdollista. On kiva kuulla huippuammattilaisten kiittävän sitä, kuinka nykyisin voi talvikaudellakin harjoitella motivoituneesti useita tunteja aikaisemman kolmen vartin sijasta. Ja meillehän on kuka tahansa pro tervetullut opettamaan.”

 

Sigge Nyström -palkinto annetaan golfopettajan työn ja arvojen vaalimisesta. Tänä vuonna hallitus päätti myöntää palkinnon Kalevi Tellqvistille, joka on yksi Suomen PGA:n ensimmäisistä jäsenistä ja joka 79 vuoden iässä toimii edelleen golfopettajana.

 

”Arvostan huomionosoitusta suuresti. Sigge oli minulle hyvä ystävä, esikuvakin”, Tellqvist sanoo. ”On kiva päästä tunnustuksen saaneiden opettajien joukkoon, kaikki ovat huippukavereita.”

 

Golfin perinteisille arvoille on Tellqvistin mukaan yhä tilausta.

 

”Golfissa ei tunneta titteleitä. Kaikki ovat kentällä tasa-arvoisia ja pyrkivät kannustamaan toinen toistaan. Sosiaalisuus ja liikunta ovat golfissa ykkösjuttuja. On tärkeämpää pysyä liikkeellä kuin olla pelaajana hyvä.”

 

Tunnustuspalkinnot jaetaan Hilton Helsinki Strand -hotellissa järjestettävässä PGA Awards -gaalassa tänään torstaina.

 

(Suomen PGA ry 14.12.2017 21:00:00)
«« Edelliselle sivulle


TOURIT

Sivujen tuotanto: golfpiste.com